Valoa, valoa…

… niinpä, Suomessa puolet vuodesta on pimeätä aikaa, ja sen takia, kuulemma, suositaan valkoisia seiniä, korkeata kattoa ja paljon ikkunapintaa.

Mutta sitten törmäsin tähän Espoossa rauhallisella alueella rakenteella olevaan kohteeseen, jonka edessä on pelkkää upeata puistometsää ja sivulla kapea polku missä itse seison. Tässä olisi valoa ja maisemaa tarjolla, ja tulikin mieleen, että miksi ei talon etuosa ole pelkkää lasipintaa. Ihmettelen myös miksi etelän suuntaan ei ole yhtään ikkunaa?

Eikö itseoppinut kelpaa?

Alla annoin omat positiiviset mielipiteeni valearkkitehti ja rokkari Lauri Ylösestä, jonka intohimona on talot. Törmäsin projektissani jälleen kysymykseen alalla koulutuksella vai itseoppineena?
Työn alla oli museoviraston huolimattomasti suojelema kohde.

Toimitilasta tehtiin asunto. Suunniteltiin remontoitavaan asuntoon keittiö ja kylpyhuoneet, mutta rakennusluvan saamisen ehtona oli että arkkitehdin on tämän suunnitelman tehtävä. Arkkitehti palkattiin sitten piirtämään suunnitelmamme puhtaaksi. Onneksi löytyi sellainen arkkitehti joka suostui piirtämään amatöörin tekemän suunnitelman.

Luvan saamisen ehtona oli myös KVV-työnjohtaja, IV-työnjohtaja ja Vastaava Mestari.
Allekirjoittanut, joka oli projektivastaava ei kelvannut sellaiseksi, sillä vaadittu koulutus puuttui. Yli 10 v. kokemus ja -referenssit eivät kiinnostaneet, ainoastaan se oikea koulutus… Mutta mielenkiintoista oli, että KVV-työnjohtajaksi ei myöskään kelvannut tuttu, kokenut ja koulutettu Länsi-Uudeltamaalta kotoisin oleva LVI-urakoitsijamme, sillä hänen referenssinsä loppuivat Espooseen. Hän oli toki tehnyt Helsingissä kohteita (mm. edellisen kohteeni v. 1930 kerrostalossa), mutta ei museoviraston suojelemia kohteita.

Luvat saatiin, projekti käynnistettiin, ja arvatkaas kuka kuitenkin johti koko projektia? Piti vaan muistaa kutsua nuo koulutetut aina välillä paikalle katsomaan missä mennään. Ja arvatkaapas vielä kävikö museovirasto kertaakaan kohteessa? Ei kiinnostanut!
Lupien saaminen kesti 4 kk.

PS. Nykyään on allekirjoittaneella Teknisen Isännöitsijän koulutus ja olisin kelvannut … johonkin hommaan.

Live and let live

Syksyllä 2017 hankimme Toscanasta talon missä pensas kasvaa talon sisältä (teknisestä tilasta) ulos ja ränni talon sisäkautta viemäriin. En tee asialle mitään!
En myöskään kysellyt salaojien, vesieristyksien tai höyrysulkumuovien perään (kuten monet muut pohjoismaalaiset asiakkaat… välittäjä kertoi että paljon outoja teknisiä kysymyksiä, … voin kuvitella).

Talo on alunperin rakennettu v. 652, ja se voi erinomaisesti, joten eiköhän anneta sen olla… ja vielä, näitä kohteita ei edes paikallinen museovirasto suojaa, eli olisin voinut tiivistää ja levyttää koko kämpän uretaanilla ja kipsilevyllä yms. mutta todennäköisesti saapasmaassa oletetaan että ihmisillä talonpoikaisjärki on vielä olemassa.

Väärinkö kohdistettu…

…kun asunnot vielä myymättä? Kauniaisten keskustassa vuonna 2014 valmistuneita asuntoja vielä myymättä 4 v. myöhemmin. Mitä tapahtui… valkoiset seinät, vaaleata koivupuuta, valkoista ja harmaata laattaa kylpyhuoneissa, eikö enää kelpaa?

Olisiko oikeata ostokohderyhmää pitänyt harkita jo suunnitteluvaiheessa?

 

Koulutuksella vai intohimolla vai molemmilla?

The Rasmus yhtyeen solisti Lauri Ylönen on mies minun makuuni. Intohimona kotien suunnittelu kuten itsellänikin. Lauri on kehittänyt itseään oto’na jo yli 15 vuotta… tulee julkisuuteen Laurin talot tv sarjalla ja saa heti kovaa kritiikkiä rakennussuunnittelun professorilta, joka kyseenalaistaa Laurin osaamisen, sillä oikea koulutus puuttuu. Lauri päätti sitten kutsua professorin talolleen hämmästelemään kouluttamattoman aikaansaannoksia. Professori pyysi nolona anteeksi.

Joillekin ammatti voi olla ”kun ei mitään muutakaan keksinyt”, toiselle se voi olla intohimoa ja itse oppinutta, kumpi on parempi? Kohta ei pääse edes jalkapallo joukkueeseen ellei ole käynyt fudiskoulua. Lahjakkuus ei riitä.
Olen itse eri asioissa ja ideoilla osannut neuvoa arkkitehtia, timpuria, sähkäriä tai putkaria eri ratkaisuissa, joka heillä ei itsellä tullut mieleen. Ei koulussa kaikkea opita.

Kuten aikaisemmin tässä blogiosiossa olen useasti todennut, että tuntuu siltä, että löytyy arkkitehtejä jotka korkeintaan yrittävät piristää omia tylsiä projektejaan kikkailemalla väriä tai muuta turhaa jo valmiiksi tylsiin julkisivuihin. Suoraan sanottuna tuntuu siltä kun ympärilleen katselee, että harvalla nykyarkkitehdillä on tyylitajua (don’t get me wrong, usealla arkkitehdilla on tyylitajua).

Lauri Ylösellä on oma tyyli ja tekee poikkeuksellisen hyvännäköistä jälkeä, joka saa huomiota ja joka ansaitsee itselleen tv ohjelman. Lauri möi itse suunnittelemansa kotinsa ja sai siitä 6.5 miljoonaa €.

Samalla kun ihmetellään ”valearkkitehtiä” on oikeiden arkkitehtien aikaansaannokset myös otsikoissa, kyseessä Jätkäsaaressa palkittu kohde ja Eiranrannan luksuskohde.

”Jätkäsaaren uusissa asunnoissa kosteusvaurioita” Valmistunut 2014.
”Eiranrannassa muhii riita rakennusvirheistä” . Valmistunut 2008. Molemmat kohteet on rakentanut Rakennusyhtiö NCC. Eiranrannan uutinen oli vuodelta 2013 ja riidat varmasti riidelty tai sitten ei…

Kävelin eilen 6.4.2017 ohi totesin että yksi taloista on telineiden peitossa, lisääkö ongelmia?

En ole näköjään yksin havaintojeni ja ihmettelyni kanssa, ja Arkkitehti Salla Paakkunainen joutuu tässä yhteydessä puolustamaan omaa ammattiaan ihan hyvin perustellen, ymmärrän ettei ole arkkitehdeilläkään helppoa… mutta on arkkitehtejäkin myös moneen menoon, sen myöntää Sallakin.

 

 

Nyt ja Ennen

Nykyajan tyyli uusissa kerrostaloissa on liian usein merkitä ne jollain värillä. Tässä Espoolaisessa kohteessa vähän enemmänkin väriä. Miltäs nämä näyttävät 50 vuoden jälkeen? 18-19 luvun vaihteen talot Helsingin keskustassa ovat edelleen upeita ja ajattomia.

 

 

 

 

Tämän näköisen talon täyttäisin jo omilla tutuillani..
ts. löytäisin siihen oikean Kohderyhmän!
Retro ja Vintage ovat suosittuja autoissa, vaatteissa, kalusteissa, yms, miksi ei myös talojen julkisivuissa?

Rakennusperintö – 1900-luvun Suomalaisen arkkitehtuurin tyylit.

 

Uusi talotrendi?

Milloin nähdään uusi talotrendi? 19-luvun alussa oli huvilat, 40-50 luvulla rintamamies- talot, sitten oli funkkisaika. 70 luvulla talot olivat tasakattosia, mutta entä sen jälkeen tähän päivään asti, valkoisiksi rapattuja harkkotaloja joissa vähän puusomistetta ja pulpettikatto? Kaipaisin jo jotain muuta. Settle mainostaa itseään asuntorakentamisen suunnannäyttäjänä… miksi ei!

Entä tämä, Kauniaisiin nouseva pienkerrostalo. Vähän teollinen ja ajaton. Ei kikkailuja värien ja ylimääräisten turhuuksien kanssa julkisivussa. Oikein hyvä, mutta valitettavasti kohteeseen tulee vain 30-50 m2 asuntoja… kuten useimpiin uudiskohteisiin, pienissä taitaa olla se kate rakennuttajalle!…

 

Tänka på…

Ostaisitko ruman talon jos asunto olisi sisältä kuin unelma?

Ostaisitko unelma-asunnon jos ikkunasi edessä olisi ruma talo?

Tekisitkö ruman asunnon/talon suhteen kompromissin jos näköalat sisältä olisivat huikeat?